Kuvaaja
Kameran ja sivujen takana häärii 15 vuotias tyttö. Asun Helsingissä ja käyn peruskoulun viimeistä luokkaa. Olen aina pitänyt valokuvaamisesta, mutta harrastus lähti kunnolla käyntiin kun ostin rippilahjarahoillani nykyisen dikijärjestelmäkamerani. Kaikkein eniten tykkään kuvata ihmisiä ja eläimiä. Valokuvauksen lisäksi harrastan lukemista. Lempikirjoihini kuuluu esimerkiksi Stephanie Myerin teokset, Harry Potter kirjat sekä Ilki Ihana.
Nuorempana on tullut kokeiltua vähän kaikkia lajeja. Pikkutyttönä harrastin taitoluistelua ja balettia. Ala-asteen viimeisillä luokilla innostuin rumpujen soitosta, jota harrastin sitten muutaan vuoden. Yläasteelle siirtyessä soittaminen vaan jotenkin jäi kun innostuin uusista asioista. Harrastin aikaisemmin ratsastusta mutta nykyään hevostelu on jäänyt vähemmälle. Lomilla pakenen yleensä Keski-Suomeen, kun Helsinki alkaa ottamaan hermoille. Keitele- järven rannalla voi taas rentoutua hyvien kirjojen ja valokuvauksen parissa.
Olen luonteeltani rauhallinen ja hiljainen, mutta toisinaan taas kovaääninen ja riehakas. Mielialani riippuu usein ympäristöstä ja ihmisistä. Inhoan juoruamista selän takana, vaikka välillä sorrun siihen itsekkin. Olen aika suorasanainen ihminen, ja yleensä kerron mielipiteeni ihmisistä suoraan. Huonona päivänä saatan päästellä sammakoita suustani, mutta onnekseni lähimmät ystävät ovat jo tottuneet erilaisiin mielialanvaihteluihin. Muutaman kerran olen kuitenkin saanut kuulla ihmisten suusta että 'sähän oot oikeesti ihan kiva'.
Tulevaisuuden toiveammattini olisi varmaan sellainen missä saisi valokuvata tai tehdä nettisivuja. Tai sitten auttaa ja hoitaa ihmisiä. En oikeastaan tiedä mitä haluaisin tehdä isona, mutta juuri tällä hetkellä kärjessä olisivat hevosten hoitaja, datanomi tai lähihoitaja.